Ajatuksiani matkan varrella

Olen kerännyt ajan kuvia matkan varrella oheisille sivuille, joita päivitän satunnaisesti.

 

 

Leasing vai rahalaitos!

Ajatuksiani >>

Siinäpä kysymys maanantain valtuustoon.

Sunnuntai-Ilta päättyi poikkeuksellisesti valtuustoryhmän kokouksella maanantain valtuustoa varten. Isoimpana ja puhuttavimpana asiana oli koulu-ja päiväkotien leasing-rahoitus. Ryhmässä tuli pari asiaa puoltavaa puheenvuoroa ja yksimielisenä päätöksenä on, että mikäli asia käsiteltään valtuustossa esityslistan mukaisesti, niin valtuustoryhmämme ei tule kannattamaan esitystä. Vahvana arviona oli, että asia käsitellään aikaisemmin päivällä kaupunginhallituksessa ja asia lähtee uudelleen parempaan ja huolellisempaan valmisteluun. Ryhmämme ehdoton kanta on pitää peruskorjauksen aikataulusta kiinni. Eli koulut ja päiväkodit kuntoon, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

Kun tarkastelee asian valmistelua, niin ei voi välttyä ajatukselta, että päätös on tehty jo valmisteluvaiheessa ja pakkosyötöllä asiaa ajetaan läpi tilaliikelaitoksen johtokunnan, kaupunginhallituksen ja vielä valtuuston. Tähän isoon hankkeeseen kiteytyy tämän valtuustokauden valmistelu ja päätöksenteko. Olisiko jo aika vaihtaa vastuunkantajia. Olen valmis lyömään vetoa, että leasing-rahoitus kaatuu valtuuston käsittelyssä kokoomuksen, sdp, vasemmiston ja vihreiden voimin. Keskustastakin kävi jo perjantaina useampi ilmoittamassa kantansa. En taida saada vedonlyöjiä kaveriksi. Rovaniemeläinen koululainen on onnellisempi tulevalla koulumatkalla. Tästä on hyvä viikko alkaa.

Yksi aikakausi Rovaniemen päätöksenteossa on päättymässä. Toivon sydänmessäni, että rovaniemeläiset ymmärtävät tämän mahdollisuuden kuntavaaleissa.


 

Arkisto >>

Kommentit

Ei löytynyt

Lisää kommentti

Oikeudenmukainen ja yhdenvertainen Rovaniemi-työ jatkuu.