Ajatuksiani matkan varrella

Olen kerännyt ajan kuvia matkan varrella oheisille sivuille, joita päivitän satunnaisesti.

 

 

Kiitos 394 kertaa!

Ajatuksiani >>

Parhaat Kiitokset valtakirjasta jatkaa työtä rovaniemeläisten puolesta.

Olen vaalituloksesta otettu niin henkilökohtaisesti kuin joukkueemme osalta. Lähden jatkamaan nöyrin mielin ja arvostaen äänestäjiltä saamaani luottamusta. Kaikkein iloisin olen siitä, että valtuustoon tuli valittua useita läheisesti kannustamiani henkilöitä ja jokunen oli vielä aika lähellä läpimenoa. Arvostan omaa tulostani ja sen jakautumista sekä tukijoukkojen työtä sen hyväksi. Kaiken kaikkiaan kokoomuksen valitut muodostavat erittäin tasapainoisen ja merkittävän joukkueen Rovaniemen tulevaan päätöksentekoon. Kolme päivää on kulunut vaaleista ja ensimmäiset tunnustelut vaalituloksen tulkinnasta on tehty.

Minulla oli ilo olla tiistaina kokoomuksen puoluehallituksen kokouksessa Helsingissä ja juhlistaa Jyrki Kataisen ja Taru Tujusen johdolla kokoomuksen erinomaista vaalitulosta.

Minulla oli kunnia esitellä tunnelmia Lapin vaalipiiristä sekä vaalitulokseen vaikuttaneista seikoista. Kokoomuksen Lapin vaalipiiri sai parhaat aplodit suhteellisesti suurimmasta vaalimenestyksestä ja vaalivoitosta. Tilaisuudessa oli erinomainen yhteishenki ja palaute eri puolilta Suomea varsin vahva linjauksista vaaleihin sekä siihen liittyvästä kampanjoinnista. Tunnelma oli vahvan positiivinen ja yhteishenkinen sekä tulevaisuuteen suuntautuva.

Yksi tärkeä asia kokoomukselle ja Lapille on se, että meidän vaalien ääniharava Heikki Autto on järjestösihteerinä puoluetoimistolla. Meillä on erinomainen yhteys suoraan ytimeen monella tasolla.

Onnittelut Heikille hienosta vaalituloksesta ensikertalaisena Rovaniemellä!

Seuraavaksi meillä on uuden valtuustoryhmän järjestäytyminen ja kunnallisjärjestön kanssa nimetä neuvottelijat puolueiden välisiin neuvotteluihin, jotka alkavat parin viikon päästä virallisesti. Lehtikirjoituksien perusteella taustalla taitaa olla aika säpinää paikkajaossa ja erilaisia viritelmiä kehitteillä. Seurataanpa mielenkiinnolla. Puhelin pirisee ahkeraan lähipäivien aikana suuntaan jos toiseen.

Vaalituloksen perusteella tästä on hyvä jatkaa.

Arkisto >>

Kommentit

Ei löytynyt

Lisää kommentti

Oikeudenmukainen ja yhdenvertainen Rovaniemi-työ jatkuu.