Ajatuksiani matkan varrella

Olen kerännyt ajan kuvia matkan varrella oheisille sivuille, joita päivitän satunnaisesti.

 

 

Keskustalla valikoiva muisti vaalituloksen käsittelystä

Ajatuksiani >>

Keskustan Lapin piirijärjestön toiminnanjohtaja Pekka Lehto ojentaa LK 25.11. Leena Jääskeläistä (kok) siitä miten lain mukaisesti kuntavaalien luottamuspaikat jaetaan d`Hondin laskutavalla. Valitettavasti hänen muistinsa on kovin lyhyt. Kuntavaalien 2012 jälkeen Lehdon nyt peräänkuuluttama laskentapa muutettiin suoraan äänimäärien mukaiseksi. Miksi ja miten?

Kuntavaalien vaalimatematiikassa Rovaniemellä syntyi tasatilanne niin, että toimielimen 11. paikka tuli jaettavaksi kokoomuksen ja demareiden välillä. Keskustan johdolla suhteellinen laskentatapa muutettiin valtuustopaikoista perusäänimäärien mukaiseksi. Näin menetellen 1400 perusääntä suuremmalta Kokoomukselta vietiin yksi kaupunginhallituksen paikka ja kahden ison lautakunnan jäsenen paikka demarien hyväksi.

Millä ja miten se varmistettiin? Kokoomukselta uhattiin viedä valtuuston puheenjohtajan paikka, mikäli kokoomus ei suostuisi sopimukseen. Avaimena keskustalle, demareille ja vasemmistolle oli, että perussuomalaiset lähtivät heti ensitöikseen varmistamaan omia asemia luottamuspaikkajaossa.

Yhden ison lautakunnan puheenjohtajuus taisi olla niin haluttu tehtävä, että se ajoi persut ensimmäisenä hyväksymään poliittisen tarkoituksenmukaisuuden Rovaniemen luottamuspaikkajaossa. Siinä hötäkässä taisi joillakin jäädä huomaamatta, mitä muuta tapahtui joidenkin luottamuspaikkojen osalta ja miten ne kaiken kaikkiaan menivät.

Iän kaiken on ollut selvää, että poliittisilla puolueilla on tavoite saada mahdollisimman hyvä vaalitulos ja siihen liittyvää poliittista valtaa. Mutta rajansa kaikella.

D`Hondin vaalimatematiikkaa soveltaen keskusta kasvattaa 35 % peruskannatuksen 50 %:iin. Tähän kun lisätään vielä keskustan vaatima yhtymävaltuuston puheenjohtajuus kokoomukselta niin keskustapuolue saavuttaa täydellisen yksinvallan Rovaniemen Koulutuskuntayhtymässä!

Tämäkö oli tarkoitus Kemijärven yhdistyessä Rovaniemen koulutuskuntayhtymään? Vai löytyykö keskustasta johdonmukaisuutta ja kaikkia osapuolia yhdistävää toimintaa?


Juhani Juuruspolvi (kok)
kaupunginvaltuutettu ja -hallituksen jäsen
 

Arkisto >>

Oikeudenmukainen ja yhdenvertainen Rovaniemi-työ jatkuu.